Avainsana: lapsi

Sinä ihanan kamala uhmaikäinen

Julkaistu tekijä Piia

Meidän perheessä on koittanut uusi aikakausi. Kausi, jota olen kauhulla odottanut. Taaperon uhmaikä. Ja voi että kun se tulikin rytinällä.

Rudi on ollut aina temperamenttinen, jo raskausaikana tunsin sen. Osasin odottaa, että kun uhma alkaa niin siinä vanhempia koetellaan. Päiväkodissa kysyin näkyykö vahva oma tahto, mutta siellä hän on aivan kuin eri lapsi. Aina hyväntuulinen ja reipas.

Uhmaikäisellä kyllä maailma murtuu pienistä asioista. Koko elämän pohja on todella pikkuriikkisistä asioista kiinni. Suurimmaksi osaksi se on itsellä hermoja raastavaa kun taapero romahtelee tai yrittää määräillä, mutta on se toisinaan melko huvittavaakin. Vaikka ne on juuri sillä hetkellä lapselle elämän kauheimpia hetkiä niin mielessäni hymähtelen asioille jos taapero raivostuu oikeasti jostain ihan hupsusta asiasta. En kuitenkaan koskaan naura asialle hänen nähden.

Tästä kuvasta tuli omasta mielestäni kiva, vaikka oikeasti hänellä oli menossa hermo ja oli heittämässä juuri kenkää.

Lisäksi meillä on opittu sana minun. Kaikki on minun. Aivan sama mistä on kyse. Kaupassa kaikki on ” toi minun”. Kaikki vaatteet ja huonekalut kodissa on “minun”. Jos isi sanoo, että häntä väsyttää niin taaperolta tulee vastaus ”ei, minuu väsyttää!” Ja äidin uusi juhlamekkokin oli Rudin sanoin ”minun”.

Meillä on ollut pakko ottaa käyttöön jäähypenkki. Se on käytössä äärimmäisissä tapauksissa. Jos Rudi satuttaa tahallaan toista tai jos jotakin ohjetta ei uskota vielä toisella, kolmannellakaan kerralla tai sen jälkeen kun on sanottu asiasta vähän ronskimmin. Jäähypenkkinä meillä toimii portaat ja kyse on vain noin minuutista, jos edes siitäkään. Se on toistaiseksi ollut todella toimiva!

Rudin hymy haastavassa iässä on kyllä palkitseva.

Vaikka uhmaikä koettelee montaa perhettä niin on kuitenkin hyvä muistaa, että kyseessä on vain vaihe ja ennen kaikkea todella tärkeä kehitysvaihe lapsen kasvaessa. Loputtomiinhan tämä ei tällaisena kestä. Niin kuin päiväkodistakin mua lohdutettiin ”kyllä se neljään ikävuoteen mennessä vähän helpottaa” jes, ei siis enää kuin alle pari vuotta.. Ja kaiken tämän keskellä taaperot on kyllä super ihania ja hellyyttäviä. Tykkään tästä iästä tosi paljon kun toisen kanssa voi jo häärätä enemmän.

Tsempit jokaiselle vanhemmalle, joka välillä joutuu kestämään taaperoiden ”dramaattisia” elämän käänteitä! Mitkä ovat teidän hupsuimmat jutut, joista uhmaikäiset ovat suuttuneet? Kerro kommenteissa.

Poikani vaaleanpunaisessa

Julkaistu tekijä Piia

Asia kohauttaa aina tietyin väliajoin. Nyt taas viime aikoina. Nimittäin sukupuoliroolitus.

Etenkin pojan äitinä havahdun hyvin usein penkovani kirpparilla selkeää tyttöjen vaatteiden pöytää. Siellä on ihanat röyhelöt, rusetit, kukkakuosit ja pinkit vaatteet. Viereisessä pöydässä on poikien vaatteita. Täynnä vihreitä, sinisiä tai muuten vaan tummia vaatteita. Puolet niistä on dinosaurus kuviolla varustettu ja puolet autoilla. Kumman pöydän valitsen? Molemmat! Yhtälailla voin löytää pojalle kivoja sinisiä housuja kuin vaaleanpunaisia paitoja.

Mä olen onnellinen siitä, että mun lapsi ei tähän mennessä osaa vielä nähdä ”tyttöjen” tai ”poikien” juttuja. Hän yhtälailla leikkii autoilla kuin haluaa iltasaduksi Barbie kirjan. Tiedän, että hän on vielä pieni ja sekin päivä todennäköisesti tulee kun hän sanoo ettei halua jotain, koska se on tyttöjen juttu. Itse en kuitenkaan halua opettaa häntä siihen. Se tulee muusta yhteiskunnasta. Kuten kavereilta tai päiväkodista / koulusta.

Leopardi kuosi on aivan mun suosikki. Se on ehkä myös vähän kiistelty. Kuuluuko se tytöille, pojille vai onko unisex? Mun mielestä ehdottomasti molemmille.

En kuitenkaan halua, että mua ymmärretään tässä asiassa väärin. En ole tuputtamassa pojilleni nukkeleikkejä ja prinsessa asuja. Hän ei edes sellaisista kiinnostuisi. Yritän kuitenkin neutralisoida sukupuoleen liittyviä asioita. Mikään ei rajoita lapsiamme vain, koska on poika. Jos he haluavat kasvattaa pitkät hiukset, tehkööt niin.

Rudilla oli pienenä usein hiukset ponnarilla

Meidän perheessä kuitenkin poikia kutsutaan pojiksi. En osaa kertoa lapsilleni kuinka he olisivat vain sukupuoli oletettuja. Sitten jos poikani tuntisi olevan muuta kuin poika, asia olisi mulle okei. Puistossa olen oppinut, etten enää oleta kenenkään olevan tyttö tai poika. Sen jälkeen kun omaa poikaani oletettiin tytöksi, havahduin, että teen aivan samoja oletuksia päivittäin. Onko sillä jotain väliä kun lastani kutsutaan tytöksi? Ei periaatteessa, mutta itse hämmennyn tuollaisista oletuksista.

Nämä sukupuoli asiat on ihan todella kinkkisiä ja aiheuttaa itsellä ristiriitaisia tunteita. Joka kerta kun nämä aiheet tulee ajankohtaisiksi, joudun kyseenalaistamaan omaa ajatusmaailmaa. Samaan aikaan kutsun poikaani pojaksi, mutta haluan kuitenkin ettei muut tee oletuksia hänen sukupuolesta.. Osaako kukaan muu samaistua tähän asiaan?

Sinun viimeinen matka

Julkaistu tekijä Piia

Kun olin 9 vuotias, meidän perheeseen saapui ihana pieni koiranpentu. Olin maailman onnellisin. Pitkään toivomani koira oli vihdoin meillä. Minun uusi paras kaveri. Omasta mielestä maailman suloisin ja ihanin koira. Super vauhdikas, innokas ja empaattinen koira. Ystävä, joka kuunteli monet itkut. Ja luotettava kaveri, joka vahti aina meidän perhettä ja läheisiä.

Nyt lähes 14 vuoden jälkeen meidän Aapo lähtee viimeiselle matkalle. Monta kertaa olen ehtinyt itkeä kun olen joutunut odottamaan tätä päivää. Tiedän, että se on vanhalle huono kuntoiselle koiralle paras vaihtoehto, mutta pahalta se silti tuntuu.

Aapo oli Rudille super rakas koira. He olivat ihanat ystävykset. En tiedä kuinka vois selittää lapselle eläimen kuolemasta. Tarviiko edes selittää? Unohtaako 2v sen koiran ajan kanssa. Olen kertonut Aapon menevän taivaaseen ja siitä tulevan enkelikoira. Ei Rudi kuitenkaan ole sellaista ymmärtänyt. Kertokaa vinkkejä miten asian kanssa voisi toimia?

“Sitä hajua olen aina vihannut ja nyt vain toivoin ettei se haihtuisi ollenkaan pois.”

Viikonloppuna käytiin katsomassa Aapoa viimeisen kerran mun vanhempien luona. Kyllä se pahalta tuntui kun tiesi rapsuttavansa sitä koiraa viimeistä kertaa. Oli kuitenkin ihanaa, että Aapo ehti näkemään meidän vauvan. Ja oli ilo katsella kun Rudilla ja Aapolla oli yhteiset viimeiset leikit. Lähtiessämme mun käsissä oli koiran haju. Sitä hajua olen aina vihannut ja nyt vain toivoin ettei se haihtuisi ollenkaan pois.

Hyviä fiiliksiä

Julkaistu tekijä Piia

Ensinäkin hyvää vappua! Tänä vuonna vappukin on vähän erilainen kuin yleensä. Juhlatunnelmaa on ollut vähän haastava löytää. Ehkä koristeet, herkut ja lapsen ilo luo tunnelmaa.

Töissä laitettiin työkaverin kanssa aamupala tajoilut. Vappu fiilistä serpentiinistä ja munkeista.

Kevät on usein mulle aikaa kun väsyttää ja vähän jopa masentaa. Tänä vuonna on kuitenkin ihan päinvastoin. Väsyttää kyllä, mutta oon pysynyt hyvän tuulisena. On ihanaa kun on valoa ja lämpimiä päiviä kokoajan enemmän.

Ensimmäiset farkkutakki kelit on jo koettu.

Tuntuu, että keväisin voisi laittaa aina koko vaatekaapin ja sisustuksen uusiksi. Pimeän talven jälkeen kaikki voisi olla vaaleaa ja väripilkkuja on ihana tuoda kotiin ja pukeutumiseen.

Kukat tuo ihanaa piristystä arkeen ja väripilkun sisustukseen.

Käytiin yksi päivä kuluttamassa Rudin saamia lahjakortteja ja ostettiin pojalle paljon kevääseen ja kesään sopivia vaatteita. Aina sitä löytyy myös kotiinkin jotain kivaa sisustukseen.

Mulla on jonkin verran tullut raskausvaivoja lisää, jotka vaikuttaa ihan kokoajan olemiseen. Töissä on välillä paljonkin kipuja, mutta yritän jaksaa vielä muutaman viikon ennenkuin alkaa kesäloma. Loman ja sen jälkeen äitiysloman alkaminen varmaan vaikuttaa omaan mielialaan kun on niin odottava ja positiivinen fiilis.

Kesän tuleminen on ihanaa! Enää tarvitaan uudet aurinkolasit ja tälle vatsasta kasvavalle mammalle joku kiva ohuempi kevät takki joka mahtuisi kiinni..

höpöttelyä meidän arjesta

Julkaistu tekijä Piia

Arki on taas rullaillut hurjaa vauhtia. Päivät menee niin nopeasti, että hyvä kun perässä pysyy. Olen yrittänyt taltioida tilanteita mun arjesta kuviksi, jotta pääsen jakamaan niitä tänne.

Ne jotka mut tuntee, tietää etten ole todellakaan mikään huippu kokki. Oon lapsen syntymän jälkeen vasta opetellut enemmän kokkaamaan. En siis aiemmin osannut edes makaroonia keittää.. Oli pakko harjotella ruoan laittoa. Tää on mun bravuuri nykyään, nuudelia, kanaa, kirsikkatomaatteja ja fetaa. Ihan yks meidän perheen suosikki arkiruuista.

Ja en ole myöskään jauhopeukalo. Viimeksi leivoin varmaan yläasteella.. Nyt ylitin itseni ja tein muutama viikko sitten sämpylöitä työpaikan aamupalalle. Stressasin paljon voiko näitä kenellekkään syöttää, mutta ei kukaan valittanut ja melkein kaikki tuli syödyksi.

Ei tämä silti mitään sisäistä leipomisintoa mussa herättänyt. Tiedän sen verran, että voin joskus tehdä uudestaankin. Oli todella helppo ja nopea resepti.

Pakko oli tää kuva lisätä tähän ihan vaan, koska harvoin saan vauhdikkaan taaperon kanssa napattua yhteiskuvia. Tää on aika onnistunut vaikkakin vähän heilahtunut, mutta sehän on rehellistä arkea parhaimmillaan.

Tänään saavuttiin Hyvinkäälle mun vanhemmille muutamaksi yöks. Ihanaa saada pieni levähdystauko kun alkoi talviloma. Heti lähdettiin illalla pienelle pulkkailu lenkille.

Yritän tällä viikolla kirjotella blogia vähän enemmän. Viimeistään loman loppupuolella päivittelen tänne kuulumisia, miten on meillä on mennyt.