Olen harkinnut pitkään, julkaisenko tätä postausta lainkaan. Päätin kuitenkin tehdä niin, sillä koen että aiheesta pitää pystyä puhua.

Onko väärin tuntea pettymystä tulevan lapsen sukupuolesta? Mitkä asiat vaikuttivat mulla pettymyksen tunteeseen?

Odottavan äidin suusta ennen ultraa kuuluu yleisimmin “kunhan lapsi on terve, muulla ei ole väliä.” Varmasti jokainen sitä toivookin. En ole yhteenkään äitiin törmännyt, joka ajattelisi toisin. Mutta pitääkö lausahduksen loppuosa aina paikkaansa? Enpä usko. Niin ei käynyt ainakaan minun kohdallani.

Minä olin yksi niistä, joka tota samaa mantraa toisti kaikille. Läheisimmät kuitenkin tiesi mun haaveilleen tyttö vauvasta. Tuntui, että kaikki merkit raskaudessa viittasi tyttöön. Kaikki tuntui olettavan pojan jälkeen, että meille tulisi tyttö.

Kun se rakenneultra koitti ja selvisi, että saamme pojan myönnän pettyneeni. Muistan kuinka koko loppu illan pidättelin vain itkua. En halunnut kuitenkaan itkeä, sillä tuntui ettei se ole oikea syy suruun. Ultran jälkeen tunsin todella huonoa omatuntoa kun en ollut onnellinen ja koin olevani pinnallinen tuntiessani pettymystä. Munhan piti olla onnellinen, että vauvalla oli kaikki hyvin?

Seuraavana päivänä tunteiden myrsky oli jo laantunut ja mun oli aika alkaa totuttelemaan ajatukseen toisesta pojasta. Aloimme Alen kanssa miettimään nimeä ja katselin face kirpparilta poikavauvalle kivoja vaatteita.

Mua auttoi myös, että mietin miksi halusin tyttöä niin kovasti. Huomasin syiden olleen aika pinnallisia. Halusin ostaa röyhelöisiä vaaleanpunaisia vaatteita. Myös nimi tyttöä varten oli jo valmiina. Kyllä mä myös melko avoimesti kerroin kaikille miltä musta tuntuu. Huikeeta oli ettei kukaan kauhistellut, miten voin olla pettynyt asiaan.

Mun mielestä kuitenkin pettymyksen tunteet, joita koin oli aivan ok. Ne yllätti mut täysin, koska esikoisen kohdalla mulle oli aivan sama kumman saamme. Uskon etten ole yksin tämän asian kanssa, eikä mun tarvitse kokea siitä huonoa omatuntoa. Kuitenkin lasta rakastan. Ei se tee äidistä yhtään huonompaa vaikka kuinka vahvana pettymyksen tuntisi ja vaikka se kestäisi koko raskausajan. Jos joku muu toisin ajattelee niin suosittelen hänen avartamaan ajatusmaailmaansa. Tunteet kun vain on asia, joille ei mitään voi. Ja uskon myös pettymyksen vauvan sukupuoleen olevan vielä jonkinasteinen tabu, eikä siitä uskalleta puhua. Siksi koin tämän postauksen itselleni ja muille ihmisille todella tärkeänä.

Haluan myös mielelläni kuulla muiden kokemuksia jos joku on kokenut näitä samoja fiiliksiä!