Avainsana: äitiys

Hajottaako?

Julkaistu tekijä Piia

Hajottaako sinuakin välillä? Ei hätää, niin muakin. Viime viikolla hajotti aivan kaikki. Päivän lopuksi oli kaikkensa antanut fiilis ja olisi voinut nukahtaa pystyyn. Usein torkahdinkin kun vauva oli viimeisellä iltamaidolla sylissä. Tästä tulee valitus postaus siitä kuinka rankka viime viikko oli..

Miksi tämä viikko on ollut rankka?

Räkää, räkää, räkää, unettomia öitä, taaperon uhmaa, itku kohtauksia. Voiko jo joku arvata mistä on kyse? Meillä ollaan siis oltu flunssassa kotona koko viime viikko. Aluksi Rudi tuli kipeäksi, muutaman päivän päästä minä ja siitä seuraavana yönä myös vauva.

Olin jo vähän kauhulla odottanut ensimmäistä flunssaa päiväkodin aloituksen jälkeen. Ei tässä muuten mitään jos olisi vain yksi lapsi kipeänä tai vain minä. Mutta piti se arvata, että pärskivä ja kaikkia pusutteleva taapero tartuttaa myös muut. Voin sanoa, että Physiomer baby suihkeet ovat tulleet erittäin tutuksi ja haistan vieläkin nenässä Vicksin voiteen.

Toivoin vaan, että pääsisin lepäämään. Mutta taapero olisi hyppinyt seinille jos ei pääsisi ulkoilemaan, vauva piti laittaa unille ja yksi etätyöläinen halusi edes hetken työrauhan. Voi morjens, se oli vaan jaksettava.. Onkohan kotiäitiys ainoa duuni, jossa ei ole saikku päiviä?

Onneksi ihana syksyinen sää motivoi ulkoilemaan.

Onneksi meillä flunssa alkoi loppu viikosta pikkuhiljaa helpottamaan. Vauvalla vielä vähän nenä tukossa ja mulla ääni painuksissa. Rudi pääsi päiväkotiin tänään. Tämä viikko menee itsellä varmaan vaan palautuessa viime viikosta.. Päiväkoti on kyllä pelastus vaikka sieltä saakin kaikki mahdolliset pöpöt. Tsemppiä kaikille flunssa kauteen!

Hän on täällä

Julkaistu tekijä Piia
vika ilta jättivatsan kanssa. rv 39+1

21.07.21 syntyi meidän ihana poika! Ollaan koko perhe hurjan onnellisia ja lumoutuneita uudesta perheenjäsenestä. Iltaisin kun vauva nukkuu mun vieressäni unipesässä, voisin vaan tuijotella häntä loputtomiin.

Kaikki on lähtenyt kivasti käyntiin. Vauva nukkuu paljon, ei itkeskele turhia ja osittaisimetys on käynnistynyt onnistuneesti. Välillä jopa hämmennyn kuinka paljon vauva nukkuu. Esikoinen ei nukkunut vatsavaivojen takia melkein ollenkaan. Sairaalassa ollessamme mun oli pakko hälyyttää hoitaja kysyäkseni, onko se normaalia kun toinen vain nukkuu.

Vielä vaatii hiukan hakemista uuden arjen pyörittäminen kahden lapsen kanssa. Sekin toki sujuu joka päivä helpommin.

Rudista on kuoriutunut ihana isoveli! Ensimmäiset päivät oli luonnollisesti mustasukkaisuutta ilmassa. Nyt on jo tottunut pikkuveljeen. Hän haluaa ihanasti auttaa vauvan hoidossa. Hän myös halailee ja pusuttelee vauvaa söpösti. Usein jos vauva itkee, Rudi menee lohduttamaan laulamalla ihahaata. Toisinaan hänen on haastavaa odottaa omaa vuoroaan esim jos ei pääse heti syliin kun haluaisi kun vauva on sylissä.

koko perhe matkalla kotiin ensimmäistä kertaa

Mulle tosiaan tehtiin suunniteltu sektio synnytyspelon vuoksi. Se meni todella hyvin ja palautuminen on ollut nopeaa. Nopeampaa kuin ensimmäisellä kerralla. Ja en voi muuta kuin kehua Espoon sairaalaa ja sen henkilökuntaa! Enempää en kerro vielä. Teen ehdottomasti oman postauksen synnytys kokemuksestani.

Petyinkö vauvani sukupuoleen?

Julkaistu tekijä Piia

Olen harkinnut pitkään, julkaisenko tätä postausta lainkaan. Päätin kuitenkin tehdä niin, sillä koen että aiheesta pitää pystyä puhua.

Onko väärin tuntea pettymystä tulevan lapsen sukupuolesta? Mitkä asiat vaikuttivat mulla pettymyksen tunteeseen?

Odottavan äidin suusta ennen ultraa kuuluu yleisimmin “kunhan lapsi on terve, muulla ei ole väliä.” Varmasti jokainen sitä toivookin. En ole yhteenkään äitiin törmännyt, joka ajattelisi toisin. Mutta pitääkö lausahduksen loppuosa aina paikkaansa? Enpä usko. Niin ei käynyt ainakaan minun kohdallani.

Minä olin yksi niistä, joka tota samaa mantraa toisti kaikille. Läheisimmät kuitenkin tiesi mun haaveilleen tyttö vauvasta. Tuntui, että kaikki merkit raskaudessa viittasi tyttöön. Kaikki tuntui olettavan pojan jälkeen, että meille tulisi tyttö.

Kun se rakenneultra koitti ja selvisi, että saamme pojan myönnän pettyneeni. Muistan kuinka koko loppu illan pidättelin vain itkua. En halunnut kuitenkaan itkeä, sillä tuntui ettei se ole oikea syy suruun. Ultran jälkeen tunsin todella huonoa omatuntoa kun en ollut onnellinen ja koin olevani pinnallinen tuntiessani pettymystä. Munhan piti olla onnellinen, että vauvalla oli kaikki hyvin?

Seuraavana päivänä tunteiden myrsky oli jo laantunut ja mun oli aika alkaa totuttelemaan ajatukseen toisesta pojasta. Aloimme Alen kanssa miettimään nimeä ja katselin face kirpparilta poikavauvalle kivoja vaatteita.

Mua auttoi myös, että mietin miksi halusin tyttöä niin kovasti. Huomasin syiden olleen aika pinnallisia. Halusin ostaa röyhelöisiä vaaleanpunaisia vaatteita. Myös nimi tyttöä varten oli jo valmiina. Kyllä mä myös melko avoimesti kerroin kaikille miltä musta tuntuu. Huikeeta oli ettei kukaan kauhistellut, miten voin olla pettynyt asiaan.

Mun mielestä kuitenkin pettymyksen tunteet, joita koin oli aivan ok. Ne yllätti mut täysin, koska esikoisen kohdalla mulle oli aivan sama kumman saamme. Uskon etten ole yksin tämän asian kanssa, eikä mun tarvitse kokea siitä huonoa omatuntoa. Kuitenkin lasta rakastan. Ei se tee äidistä yhtään huonompaa vaikka kuinka vahvana pettymyksen tuntisi ja vaikka se kestäisi koko raskausajan. Jos joku muu toisin ajattelee niin suosittelen hänen avartamaan ajatusmaailmaansa. Tunteet kun vain on asia, joille ei mitään voi. Ja uskon myös pettymyksen vauvan sukupuoleen olevan vielä jonkinasteinen tabu, eikä siitä uskalleta puhua. Siksi koin tämän postauksen itselleni ja muille ihmisille todella tärkeänä.

Haluan myös mielelläni kuulla muiden kokemuksia jos joku on kokenut näitä samoja fiiliksiä!