uusi perheenjäsen

Meille tulee Heinäkuussa perheenlisäystä. Rudista tulee isoveli! Miten tän sanoisi vielä enemmän kierrellen..

Me siis saadaan vauva! Mä olen raskaana. Oon kyllä niin onnellinen tästä raskaudesta.

Esikoisen aikana tunteet kävi paljon suurempaa vuoristorataa. En kokenut samanlaista onnellisuutta tilanteesta, kuin nyt. Se oli pelottavaa.

Nyt tiedän jo vähän mitä odottaa. Toisaalta taas koko maailma tulee mullistumaan kun tulee toinen lapsi ja esikoistakin pitää huomioida tasavertaisesti.

Aika on mennyt kyllä hurjaa vauhtia. Esikoisen raskaudessa aika mateli ja nyt ollaan jo ohitettu eka kolmas. Olen jo rv 16.

Aina on ollut selvää, että haluan nuorena lapsia ja mielelläni niin suuren perheen kuin vain mahdollista. Kuitenkin yllätyin hiukan löytäessäni meidät suunnittelemassa toista lasta noin kahden vuoden ikäerolla. Aiemmin olen suunnitellut lapsia suuremmalla ikäerolla.

Jännittää miten tuleva isoveli ottaa tämän tulokkaan vastaan. Kaikki vinkit mustasukkaisuuden lieventämiseksi otetaan vastaan.

Vielä pitäisi malttaa muutamia viikkoja, että selvii sukupuoli. Jännää. Tähän asiaan palataankin myöhemmissä postauksissa.