synnytyskokemus

Mun on pakko viimeistään nyt kirjoittaa ylös kokemukseni toisesta synnytyksestä, ihan jo vain itsenikin vuoksi. Esikoisen kohdalla en taltioinut fiiliksiäni siitä heti mihinkään ja hupsis aika teki tehtävänsä enkä muista kaikkea selkeästi. Esimerkiksi mieheni kanssa muistetaan asioita hyvin eritavalla. Kirjoitan melko yksityiskohtaisesti juuri siksi, että voin myöhemmin palata muistelemaan synnytystä.

Mulle tehtiin siis toinen suunniteltu sektio synnytyspelon takia. Tällä kertaa päädyttiin Espoon sairaalaan, sillä olin kuullut siitä hurjasti kehuja.

21.7. paikalla piti olla klo 7. Päästiin miehen kanssa meidän huoneeseen ja sain vaihtaa sairaalavaatteet. Odoteltiin reilu puoli tuntia kunnes pääsin lähtemään leikkaus-saliin. Siellä oli useampi hoitaja vastassa. Aika nopeasti alettiin tekemään alkuvalmisteluja.

Muistan vain päälimmäisenä sen kauhean jännityksen ja kuinka itkin koko valmistelujen ajan. Mulle laitettiin verenpaine mittari, jota en edes muistanut, että esikoisen aikana olisi ollut. Sain myös kaikenlaisia lätkiä johtoineen ympäri yläkroppaa mittaamaan erijuttuja. Olin siis aivan johtoja täynnä. Sitten putsattiin selkä. Eniten jännitin tipan laittamista, sillä ekassa sektiossa se oli pahin osuus. Tällä kertaa ei niin kauheaa. Siinä vaiheessa kun olin puudutetta vaille valmis, tuli tieto hätäsektiosta, joka menisi mun edelle. Yksi pahimmista peloistani oli käymässä toteen. Kaikki henkilökunta katosi salista valmistelemaan sitä toista mahdollista leikkausta. Yksi hoitaja jäi mun tueksi. Noin 15min odoteltiin tietoa leikataanko mua nyt vai meneekö joku toinen mun edelle. Itkin taas ihan hulluna ja vartti tuntui tunnilta siinä epätietoisuudessa. Onneksi sitä toista ei tullutkaan ja mun leikkauksen valmistelut sai jatkua.

Pahin hetki ehdottomasti koko jutussa oli selkäpuudutteen laittaminen. En osannut edes stressata koko asiaa etukäteen, sillä ensimmäisessa sektiossa se ei sattunut lainkaan. Tällä kertaa anestesialääkäri yritti laittaa sitä kolme kertaa uudestaan ja uudestaan. Muistan vaan sen viiltävän ja sähköiskumaisen kivun alaselässä. Muistan kuinka kirosin, itkin ja mietin etten enää jaksa ja haluan mun miehen luo. Puristin hoitajan kättä lujaa. Oli maailman epämukavin asento olla selkä kaarella sen pallovatsan kanssa. Vauva potki kylkiluihin ja piti yrittää pysyä paikalla. Lopulta toinen anestesialääkäri tuli laittamaan puudutteen ja se meni heti ja täysin kivuttomasti. Olin jännityksessä että taas sattuu ja hän totesi sen olevan laitettu. Olin ihmeissäni. Voi olla myös, että mun selkä oli jo aivan turtunut siinä vaiheessa ettei se siksi tuntunut pahalta.

Aika nopeasti mua kehoitettiin käymään makuuasentoon. Mun yksi pahimmista peloista oli ettei puudute riitä ja tunnen kipua leikkauksen aikana. Kerroin sen myös henkilökunnalle salissa. Anestesialääkäri piti kuitenkin huolen varmistamalla että puudute on varmasti tarpeeksi tehonnut ennen leikkauksen alkua. Hän siveli kostealla lapulla alaraajoista yläraajoihin ja mitä korkeammalta olin tuntematta lapun kosteutta, sitä parempi.

Mun eteen alettiin asettelemaan sermiä ja hoitajat putsasi vatsaa. Kätilö lähti hakemaan mun miestä paikalle. Tuntu siinä vaiheessa, että kokoajan porukkaa tulee enemmän ja enemmän saliin esittäytymään. Siinä vaiheessa kun kuulin Alen tulevan paikalle olin super helpottunut. Kaikki jännitys katosi ja olin henkisesti valmiina leikkaukseen.

Leikkaava lääkäri tuli paikalle ja leikkaus voitiin aloittaa. Radiossa soi Suomipop ja biisi “pienen pojan elämää”.

Olisin toivonut, että mulle olisi enemmän selitetty itse leikkauksen kulusta. Joka kerta kun kuulin jotain ääniä leikkauksesta kyselin itse mitä siellä tapahtuu. Ale silitteli mun päätä ja höpötteli kaikkea pitääkseen mut rauhallisena. Henkilökunta piti musta hyvää huolta läpi leikkauksen kyselemällä voinita. Mä myös aktiivisesti kerroin kaikista tuntemuksista. Sen muistan, että mulle tuli tosi kylmä ja tärisin tosi paljon. Sain heti peittoa päälle.

Meni ehkä 10-15min ja vauva syntyi. Kun hoitajat ja lääkäri totesi näkevän vauvan jännitys nousi taas huippuunsa. Ja kun vauva otettiin ulos ja kuulin ensimmäisen parkaisun purskahdin itsekin itkuun. Vauva kapaloitiin ja kätilö toi sen meidän luo. En uskaltanut vielä ottaa vauvaa syliin tärinän vuoksi. Mies piti vauvaa loppuajan sylissä. Vauva näytti syntyessään aivan veljeltään.

Siinä kesti hetki kun mua parsittiin kasaan. Mies ja vauva lähti kätilön kanssa vähän etukäteen perheheräämöön. Hetken päästä mut siirrettiin sairaalasänkyyn ja vietiin heidän luo. Siellä uskalsin ottaa jo vauvan syliin ja imetykseen. Vaikka toinen oli jäätävän pieni niin nopeasti sitä taas muisti kuinka vauvaa käsitellään ja pidetään.

Heräämössä mulla alkoi kauhea kutina ympäri kroppaa. Tähän osasinkin jo varautua, sillä sama juttu kävi ekan sektion jälkeen. Kutina tuli siis puudutteesta ymmärtääkseni. Sain myös vihdoin juotavaa. Mulla oli ollut koko aamun jäätävä jano. Aloin myös liikuttelemaan heti jalkojani yrittääkseni toipua mahdollisimman nopeasti. Hoitajat ja lääkäri olivat jopa vähän ihmeissään kuinka paljon niitä sainkaan liikuteltua.

Oltiin noin tunti heräämössä ja sitten päästiin osastolle takaisin omaan huoneeseen. Päivä meni sängyn pohjalla ja kuuden aikaan illalla sain hoitajan avustamana nousta sängystä ja kävellä vessaan pesuille. Siellä multa otettiin katetri myös pois.

Joka kerralla sängystä nouseminen ja käveleminen tuntui helpommalta. Olin yllättynyt kuinka vähän kipuja mulla oli.

Pari yötä vietimme sairaalassa. Kotiutuessa kipuja tietenkin vielä oli. Söin noin viikon 3 kertaa päivässä kipulääkkeitä. Sitten vähensin pikku hiljaa ja reilu pari viikkoa synnytyksestä en tarvinnut niitä enää.

Toipuminen oli siis todella nopeaa. Olin ihan yllättynyt, sillä esikoisesta olin todella paljon kipeämpi vaikka silläkin kerralla toivuin suhteellisen nopeasti. Huono puoli nopeassa toipumisessa oli se, että unohdin varoa haavaa. Välillä Rudia nostaessa tai kantaessa painavia kauppakasseja tunnen kipua ja muistan varoa taas vähän enemmän.

Kaiken kaikkiaan olen super tyytyväinen tähän synnytyskokemukseen ja en voi muuta kuin antaa kymmenen pistettä Espoon sairaalalle.